maanantai 1. huhtikuuta 2013

Ruusujen tuoksuttelua

Tässä otoksia olohuoneen senkistä, joka sai oveensa tarratekstin. Take the time to smell the roses.
 


 
Teksti toimii nyt minulle jokapäiväisenä muistutuksena, että todellakin muistaisin tuoksutella myös niitä ruusuja elämässä. Toimin aiemmin käsityöyrittäjänä ja paahdoin töitä aivan liikaa, olihan se elanto siitä kuitenkin kiinni. Ensin paheni astma ja yrityksen lopettaminen tuli eteen. Jouduin luopumaan unelmastani. Sitten tuli kaiken työn seurauksena työuupumus ja masennus.
 
Ja nyt on pitänyt sitten opetella aivan uusi tapa tehdä asioita, oli sitten kyseessä työ tai vapaa-aika. Suorittaminen pitäisi osata jättää ja tehdä asioita välillä siksi, että niitä on kiva tehdä. Ei-sanan käyttöäkin pitäisi opetella. No ei todellakaan ihan helppoa, kun on vuosikymmeniä suhtautunut toisella tavalla. Jokaista tekemistään ja sen motiiveja miettii nyt todella tarkkaan. Ja todella helposti meinaa luiskahtaa vanhaan ajattelutapaan.
 
Viime syksynä aloitin uuden ammatin opiskelun ja toukokuussa olisi tarkoitus valmistua. Parhaillaan on viimein harjoittelujakso menossa. Ja kesäksi olisi jo töitäkin luvassa. Hieman jännittää kuinka tulee menemään. Mutta täytyy yrittää muistaa välillä käydä niitä ruusujakin tuoksuttamassa. Ja ehkä istuskella vähän terassillakin. Ja olla onnellinen niinkuin tuo possuenkeli!
 
 
Lampunvarjostin on Tampereelta Vaalea Huone-sisustusliikkeestä. Tampereella on tullut reissattua viikoittain lähes koko kevään. Äitini, joka asuu siellä, sairastui vakavasti pari kuukautta sitten ja on edelleen sairaalassa.
 



 
 
On ollut melko rankkaa ajaa tätä väliä, matkaan menee lähes viisi tuntia yhteen suuntaan ja useimmiten teen vain päivän reissuja, kun on tämä harjoittelukin tällä hetkellä menossa. Mutta enää reilu kuukausi koulua jäljellä ja sitten koittaa kesä!
 
- Tiina -

 
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitokset kommenteista kaikille tuvassa kyläilleille!