lauantai 14. joulukuuta 2013

Kuusi

On taas aikaa vierähtänyt viime postauksesta! Aika vaan menee kauheaa vauhtia! Uusi työ on pyörähtänyt hyvin käyntiin. Tänään oli uuden liikkeen avajaiset ja hulinaa riitti koko päivän. Tänä vuonna uutta meidän perheen joulussa on se, että äiti on töissä sekä jouluaaton että joulupäivän. Lapset oli ihan järkyttyneitä, sillä en ole koskaan ollu jouluna poissa kotoa. Mutta olenhan sitten illalla kuitenkin kotona. Eipähän tarvitse höösätä keittiössä vaan toivon mukaan voin istahtaa valmiiseen pöytään, kun tulen töistä kotiin!

Olohuoneessa on ollut jo useamman viikon valkoinen kuusi. Koristeena on vain valot ja kakkupaperista tehdyt tötteröt. Ja silloin tällöin alla Vekun kikkareet. Vekusta kuusen juurella on ehdottomasti paras paikka kakkia sisällä.



Seinällä jatkuu kakkupaperiteema enkelikuvan taustalla.




Ihanaa kolmatta adventtia kaikille! Olkaahan ajoissa, että vältytte joulustressiltä.

- Tiina -

1 kommentti:

  1. No eipä olis tullut mieleen kikkareilla valkoista kuusta koristaa, mutta otetaan vinkki talteen :D

    Mitään en ole minäkään joulun eteen tehnyt ja jotenkin olen nyt varmaan tullut niin vanhaksi ja viisaaksi, etten aio tehdäkään mitään, mikä ei huivta. Jouluna on kumminkin niin paljon ylimääräistä joutilasta aikaa, että ehtii silloinkin ihan mainiosti.
    Stressaantunut äiti kun ei kenenkään joulumieltä edistä :)

    VastaaPoista

Kiitokset kommenteista kaikille tuvassa kyläilleille!