keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Vekku tuli kotiin!

Vekku tuli eilisiltana kotiin. Tänään sitten alkoi meidän koiraelämän opettelu.


Pissaa ja kakkaa. Leikkiä ja unta. Siinä meidän tämä päivä!


Ihana pieni palleroinen!

- Tiina -

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kranssi

Olohuoneen ovivanhus sai uuden kranssin koristuksekseen. Tein kranssin liimaamalla styroxpohjaan kirjansivuista leikattuja ruusukkeita. Ensin vanhensin ruusukkeita uittamalla niitä vahvassa teessä ja sitten vain tökin ne liimalla pohjaan kiinni. Voin muuten sanoa, että noin isoon kranssiin meni ihan jonkin verran noita ruusukkeita, taisi mennä melkein kolme kirjaa!! Onneksi kirjoja riittää kellarissa. Meidän kirjastossa oli poistokirjoja ilmaiseksi jaossa ja reilu kassillinen niitä mukaan lähti.




Lipaston kulmalla on maljassa köyhäinhopeisia joulupalloja. Olen jo monta vuotta pitänyt niistä ja joka joulu tulee ostettua pari lisää.


Tässä vielä kuva kranssista tekovaiheessa.


Illalla lähdetään miehen kanssa Club For Fiven joulukonserttiin. Ihanaa!! 

- Tiina -

torstai 21. marraskuuta 2013

Keittiön joulua

Meillä on joulua laitettu pikkuhiljaa jo parin viikon ajan. Keittiön ikkunoissa on jouluverhot ja sohvalla punaisia tyynyjä. Pikkupöydällä on toinen valkoisista kuusista, olohuoneesta löytyy isompi versio. Toki jouluksi meille tulee sitten ihka oikeakin kuusi. Tykkään niin noista valkoisista tekokuusista, ne kun eivät juuri muuta koristetta tarvitse kuin valot.






Tulisi vaan nyt tuonne uloskin vähän valkoista!

Tämän päivän ohjelmaan kuuluu kirpparikamojen läpikäynti. Varasin pöydän joulukuulle, että saisi pikkuisen lisärahaa, kun pikku koiruudella on kuitenkin aika kova kilohinta!! Ja kyllähän tuonne kellariin on  kaikenlaista turhaa kertynytkin. 

- Tiina -

tiistai 19. marraskuuta 2013

Joulujonnet

..kuten meidän pojat kutsuu näitä meidän "valemailegeja"! Ompelin nämä kaverukset pari vuotta sitten. Nyt kuvaan ovat päässeet vierekkäin, mutta normaalisti toinen roikkuu alakerran ja toinen yläkerran seinällä. Yläkerran jonne toimii samalla lasten joulukalenterina.





Enää viikko, niin saadaan pikku karvapallo kotiin!!

- Tiina -

torstai 14. marraskuuta 2013

Onions&Garlic

Pyörähdin tänään kaupoilla jouluostoksilla, kun Prismassa oli asiakasomistajapäivät. Sainkin viimisiä lahjoja hankittua, olen ollut tänä vuonna tosi ajoissa liikkeellä!! Osa on jo paketoitukin! No, Kodin Ykkösestä tarttui matkaan ihan itselle lahjaksi Jamie Oliverin peltiset sipulipurkit, ihanat!




Tulevalle koirallekin tuli ostettua jo kuljetuskoppi ja vähän tarvikkeita. Ihan kuin olisi vauva tulossa, kun pitää tehdä hankintoja! No, niinhän se vähän taitaa ollakin ;)!

- Tiina -

tiistai 12. marraskuuta 2013

Uusi perheenjäsen tulossa

Sitten se toinen ihana uusi asia: Meille tulee koira!!!! Niinhän siinä sitten kävi, että koirakuume muuttui liian vakavalaatuiseksi ja ainoa hoitokeino on oma koira. Käytiin lauantaina katsomassa pikkuisia karvapalloja ja yksi niistä kotiutuu meille jo parin viikon kuluttua. Tässä kuva söpöläisestä. En tiedä, onko tämä juuri meille tuleva, mutta samanlaisilta näyttivät kaikki viisi!


Rotu on siis Bichon frise, kuten meidän hoitokoirallakin. Niin on suloinen! Tämä taitaa olla koko perheen paras joululahja!!

- Tiina -

perjantai 8. marraskuuta 2013

Keittiön nurkkaus

Keittiön kaappikin sai kesällä uutta väriä pintaan. Samalla vihreällä sävyllä mentiin kuin jo aiemmin maalaamani olohuoneen pikkulipasto.


Ikean perusvarjostimen somistin vaaleanpunaisella pitsillä.




Kaapin päältä löytyy jo jouluisia tykötarpeita eli suklaata sekä mantelilastut ja rusinat glögiin.


Yllä vielä kaappi entisessä värissään.

Se on sitten isänpäivä edessä. Lahja tuli annettua jo viime viikonloppuna, kun en KOSKAAN malta pitää yllätyksiä! Luulisi, että jo tähän ikään ehtineenä, mutta ei. Eli meidän iskä sai Ville Haapasalon Et kuitenkaan usko-kirjan Kauko Röyhkän signeerauksella. Oltiin viime viikonloppuna ystävien kanssa Kaukoa katsomassa ja raahasin kirjan mukaan. No, onneksi on vielä lasten kortit tulossa ja jotain hyvää vatsantäytettäkin!

Ja ainiin! Kävin tänään allekirjoittamassa työsopimuksen uuteen VAKITUISEEN työhön, jehee!! Ja huomenna tapahtuu jotain muutakin kivaa, josta kuvia myöhemmin. Yhtä mukavaa viikonloppua kuin meillä täällä sinne Teillekin!!

- Tiina -