torstai 28. maaliskuuta 2013

Keittiö

Ajattelin esitellä tällä kertaa auringon valaisemaan keittiötä tarkemmin. Keittiömme on iso tupakeittiö, jossa on myös tilaa oleskella. Keittiö uusittiin ensimmäisen kerran vuonna 2000, kun ostimme tämän talon. Reilu vuosi sitten oli jo päivityksen aika. Tässä näkymä keittiöön kuistilta päin tullessa.
 
 
Ensimmäisessä remontissa valitsimme vaalean keltaiset keittiön kaapit, jotka ympäröivät molemmin puoli sisääntuloa. Toisella kerralla uudistimme tätä kohtaa keittiöstä vaihtamalla kaappien järjestystä, vaihtamalla tiskialtaan yhteen syvään altaaseen ja pöytälevykin muuttui puiseksi.


 
Ajatelkaa, että ostaessamme talon, oli koko keittiö ahdettu tähän syvennykseen. Siihen sitten tuli vain liesi ja Uuniseppien leivinuuni. Talosta löytyy kolme muutakin Uuniseppien uunia, joten puuta menee!


 
Jääkaapin ovessa kuvia  kuopuksen suosikkipelaajista!

 
Uutta keittiössä on mahtava saareke laatikostoineen. Ikean ruskea ovi sopi mielestäni hyvin keltaiseen vanhaan oveen. Toisessa päädyssä on baarituolit, joten syödäkin tämän ääressä voi. Tykkään saarekkeesta tosi paljon, sen verran kuitenkin porukalla keittiössä touhutaan ja nyt mahtuu kaikki! Tosin kyllähän tämä sellainen tavarankerääjä on, että harvemmin sitä näin tyhjänä näkee!

 
Ennen ruokapöytä oli saarekkeen paikalla ja tuossa vihreän kaapin seinustalla oli myös samaa keltaista kaapistoa. Sillä ei vaan ollut mitään järkevää käyttöä, joten se purettiin kokonaan pois ja viereen puhkaistiin paikka uudelle ikkunalle. Ikkuna sopi siihen tosi hyvin, ihan kuin olisi aina ollut siinä! Lisävalo olikin tarpeeseen näin isossa keittiössä. Onneksi on kätevä aviomies kotona, jolta sujuu kaikki työt!

 

 

Piipun muurin takana on oleskelua, sohva ja televisio.
 


 
 
 
Keittiö on ehdottomasti meidän kodin sydän, niin paljon siellä vietetään aikaa. Vieraiden kanssakin useimmiten jäädään keittiön puolelle tarinoimaan.
 
 
Toivotan kaikille oikein leppoisaa ja aurinkoista pääsiäistä! Myö lähdetään aamulla reissuun Tampereen suunnalle mummia tapaamaan.
 
- Tiina -
 
 
 


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Lisää munia

Askartelin vielä olohuoneeseenkin munia, pinkkejä tällä kertaa. Ei ole tuo lautasliinatekniikka vielä ihan hallussa, oli meinaan kädet ihan yhtä punaiset kuin munatkin! Astia on Tiimarin muovikulho.
 




 
Eiköhän munat täksi pääsiäiseksi nyt riitä!
 
- Tiina -


lauantai 23. maaliskuuta 2013

Munia ja muuta

Sain viimein jo aiemmin askarrellut munat esille. Hyvä, kun ennen pääsiäistä ehdin! Munat on päällystetty vanhan virsikirjan sivuilla, pitsillä ja risteillä. Höyhenkranssi ja tipukuva kehyksessä ovat vanhoja. Ruukussaan kukkii perunanarsissi.
 




 
Keittiön hyllyn ripustusketjuun askartelin samoista virsikirjan sivuista ja vanhojen korttien tulosteista sekä pitsistä koristeita. Kivoja vintagekuvia eri juhliin löytyy täältä.
 

 


 
Ja tietenkin täytyy hehkuttaa Adam Lambertin eilisiltaista konserttia! Kyllä siitä miehestä lähtee ääntä!

 
Ja eilisen kruunasi vielä kevään odotetuin lehti eli Kauppilan puutarhakeskuksen taimikuvasto!
 
 
Nyt tilausta tekemään. Tämä on se kenties ainoa hetki vuodesta, jolloin terve järki, säästäväisyys ja itsesensuuri heitetään romukoppaan ja tilaan ihan kaiken mitä haluan!
 
- Tiina -
 
 


torstai 21. maaliskuuta 2013

Narsissit

Pikkuhiljaa lienee aiheellista alkaa valmistautua pääsiäiseen. Keittiöön laitoin narsisseja. Paremminhan ne viileämmässä menestyisivät, mutta ei tuonne ulkoilman kylmyyteen voi niitä laittaa! Piristäkööt siis keittiötä.
 



 
Rairuohot ja ohratkin laitoin kasvamaan, sitä odotellessa.


 
Huomenna lähdetään typsyn kanssa katsomaan Adam Lambertia Hartwall Areenalle Helsinkiin!
Varmaankin mukava reissu tiedossa. Ainakin on kyyti ovelle saakka ja takaisin. Saatiin liput korvauksena viime vuoden Weekend Festivalista, joka ei kyytien puoleen mennyt ihan putkeen...
 
- Tiina -


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Minni

Keittiöstä löytyy pieni hylly, joka sai koristeekseen Minni Hiiren, kun teinistä se oli jo ihan lapsellinen kapine. Minni matkusti meille joskus muinoin englannista ja äidistä se on vaan niin ihana!
 


 
 Tuo herttaköynnös on muuten tosi kiitollinen kasvi. Se jaksaa aina vaan kasvaa ja kasvaa, vaikka välillä on pätkitty viemisiksi ystäville.
 
- Tiina -
 

perjantai 15. maaliskuuta 2013

H.O.M.E.

Tällä viikolla ehdin vähän askarrellakin pitkästä aikaa, kun kuopuksen kanssa vietin sairaspäiviä kotona. Sinellin pahvikirjaimet tuli maalattua ja päällystettyä pilkullisilla papereilla.
 


 
Kotimatkalla löytyi päivän piristykseksi lähikaupasta juuri passelin värinen ruukkugerbera.
 

 
Ihanan kevätauringon paistetta viikonlopuksi kaikille!
 
- Tiina -
 


torstai 14. maaliskuuta 2013

Ruusuja odotellessa

Kotoa löytyy ruusuja monessa muodossa, kun ei vielä niitä oikeitakaan puutarhasta löydy.
 



 
Koska omat ruusut on vielä paksun lumipeitteen alla, täytyy katsella viimevuotista kukintaa valokuvista. Tässä teillekin pari kuvaa ihanuuksista.
 

 
Puutarhastani löytyy noin 80 erilaista pensasruusua ja eiköhän niitä keväällä taas muutama uusikin sinne tule hankittua.
 
Aurinkoisia kevätpäiviä!
 
- Tiina -